Sata vuotta

Aamu aukeaa uuteen viikkoon. Selittämätön ahdistus painaa sisäiset sääoloni matalapaineen puolelle. Tai ei niinkään ahdistus, vaan kaipaus. Kaipaus jotain määrittelemätöntä kohtaan. Tunne, että tämä nykyinen hetki ei riitä, tarve saada elämästään irti enemmän. Tarve alkaa tehdä asian eteen jotain, eikä vain harhailla päämäärättömästi johonkin suuntaan päivä kerrallaan.


Herra Ylppö & Ihmiset - Sata vuotta

Hei, hei, hei
Laiva lähtee, minä jään
Hei, hei, hei
Voinko kuolla ikävään?
Sulla on oma elämä siellä
jossa minä olisin vain tiellä
Hei, hei, hei

Sinä olet niin kaukana
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua

Hei, hei, hei
Hurmuri on aina imagonsa vanki
Ei, en oo
Vaikka väitetäänkin, en ole pelkkä kanki
Me nähdään niin harvoin,
ei pilata hetkeämme puhumalla
Hei, hei, hei

Sinä olet niin kaukana
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua
Sinä olet niin kaukana
toisessa maassa
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta tässä satamassa

Älä sano että olet ihastunut minuun,
saatat tarkoittaa sitä
Älä sano että olet ihastunut minuun
saatat tarkoittaa sitä

Sinä olet niin kaukana
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua
Sinä olet niin kaukana
toisessa maassa
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta tässä satamassa

Montako elämää meil on vielä jäljellä
Niin, mene vaan, minä jään, en pysty selittämään
Ja kuitenkin jossain on maa,
jossa sinua odotetaan
Montako elämää
meil on vielä jäljellä, niin
Mene vaan, minä jään
En pysty selittämään
Ja kuitenkin jossain on maa,
jossa sinua odotetaan
Hei mene vaan, minä jään
Mene vaan, minä jään
Mene vaan, minä jään
Mene vaan, minä jään

Remontin aika?

Että osaakin olla mieli ailahtelevainen. Stressin jälkimainigeissa tulee taas ajateltua ihan liikaa.

Havahduin ahdistavaan ajatukseen. Ihan kuin olisin äkillisesti menettänyt kaiken. Vaikkakin - jos ei omista mitään, ei mitään menetäkään. Olen seissyt meren rannalla tuulta vasten kämmenet täynnä hiekkaa. Nyt käteni ovat tyhjät. Osittain voin syyttää tuulta, mutta osa on valunut sormieni lävitse, en ole pitänyt tarpeeksi tiukasti kiinni. Olenko antanut liian helposti periksi? Olisiko minun pitänyt pitää tiukemmin kiinni? Vai olisiko minun pitänyt pitää tunteeni aisoissa? Murehtiminen jälkikäteen ei auta mitään, mutta kaipaukselleni en mitään voi. Miksi pitikin päästää tunteet mukaan? Minkä ihmeen takia? Että tuntuisi yksinolo taas mahdollisimman tyhjältä?

Muistan vielä sen tunteen, ajatuksen siitä, että näin tämän kaiken kuuluikin mennä. Juuri nyt ei tunnu sellaiselta. Jälkeenpäinhän ne tuntemukset tulevat. Ehkä elämällä on suurempia suunnitelmia minun varalleni, ehkä luvassa on jotain parempaa?

Olen niin väsynyt. Väsynyt näihin kaikkiin ihmissuhdeongelmiin, työhön, näihin ahtaisiin katuihin, ahdasmielisiin ihmisiin. Olen ihan kypsä vaihtamaan maisemaa. Vaan auttaako se kuitenkaan mitään? Muuttuisiko mikään? Alkaa vaikuttaa siltä että kaikki on vain omassa päässäni. Toisaalta - menneisyydestä ei eroon pääse, tulevaisuutta on turha hirveästi suunnitella, olisi edes tässä hetkessä hyvä olla. Valitettavasti elämä tekee kyyniseksi. Ensimmäisenä uuden tuttavuuden nähdessään sitä miettii, mitähän vikaa tuossakin on.

Remontoinko elämääni vuoden sykleissä? Taas tuntuisi olevan uudistuksen aika. Vuosi sitten remontoin urakalla, enkä kadu pätkääkään. En kaipaa mitään niistä ajoista. Kuluneesta vuodesta luulen jääväni kaipaamaan. Ehkä minun ei tällä kertaa tarvitsisi ihan jokaista siltaa takanani polttaa.

Haaveilu pitäisi kieltää lailla. Haaveilu rasittaa sydäntä. Olisiko tämä elämä helpompaa jos ei olisi näin pahasti tunneihminen? Käyttäisikin päätöksiä tehdessä vain järkeään. Sitä päivää taitaa joutua odottelemaan melkoisen pitkään. Ehkä seuraavassa elämässä.


Antti Tuisku: Lämpö

Mun ympärillä on vain yö ja liian suuri hiljaisuus
Mun kynttilät on sammuneet, kaipaan sua
Ja ikkunassa valvoo kuu, kun tyynyllesi harhaudun
ja lakanoihin jäätymään, ilman sua

Sun lämpö poltti kaiken jään
Taas kaipaan syliin lämpimään
Niin pienen hetken hengittää lämpöäsi sain

Hyvä mies tilauksessa

Yksi fiksu, mukava ja kiltti mies tänne, kiitos. Jonkinlainen suhde voisi todella tasapainottaa tätä ajelehtimistani. Pitääkin olla niin kranttu. Afrodite vain viettelee, leikittelee ja hylkää. Miesparat! Minkäänlainen yhteisen tulevaisuuden suunnittelu ei kiinnosta kenenkään kanssa, mutta tähän hetkeen voisin mukavan miehen huolia. Ehkä nunnaluostari olisi kuitenkin parempi ratkaisu.

Matkatilitys, kuitti talteen

Joulureissuni oli hyvin henkinen matka. Koin matkan päällä jotain, jota monet voisivat pitää tavallaan uskonnollisena kokemuksena. Minä - koen tehneeni matkan itseeni. Olin lopultakin valmis ottamaan itseni ja ajatukseni vastaan. Miksi minun piti lähteä pois tehdäkseni matkan niinkin lähelle kuin itseeni?

Lähtö
Nuo sekavat tunnelmat ovat jo melkein unohtuneet. Jätin taakseni kuitenkin repaleisia ihmissuhteita, yhdet viime hetken oharit (joiden tilinpäätös taitaa vielä odottaa minua, en odota innolla), pettymyksiä, odotuksia, virittyneitä jännitteitä. Koko homma kulminoitui lähtöä edeltävän yön painajaiseen, jossa vuosien takainen tuttu ahdistus kurkisteli ilkkuen, takertuen kurkkuuni, kuristaen ja jättäen jälkeensä pahan olon. Kaaos oli kuitenkin yllättävän helppo jättää taakseen.

Minä
Mitä minulle tapahtui? Koin tunteita ja tuntemuksia, ja koin ne vahvasti. Annoin itselleni luvan kokea vahvasti. Arjen ympyrät eivät olleet tukahduttamassa niitä, sain olla kuka tahansa. Voisin sanoa kokeneeni valaistumisen, jos - no vaikka jos nyt tuntisin olevani jotenkin viisaampi kuin ennen lähtöä, jos tietäisin mitä minun pitää tehdä, mikä on suuntani. Mutta en sano niin. Voisin sanoa kokeneeni uskonnollisen elämyksen, jos minusta tuntuisi että jokin suurempi voima olisi liikuttanut minua. Mutta en sano niin. Sanon vain tämän: löysin, ainakin hetkellisesti, jonkinlaisen henkisen tasapainon. Ihan kuin yhtäkkiä olisi ollut helpompi hengittää.

Tuntemusta on hankala eritellä tai selittää, mutta yritän vähän. Koin jonnekin kuulumisen tunnetta, joka ei kuitenkaan ollut paikkasidonnaista. Se, että olin kokenut jotain vastaavaa aiemmin (jotain minkä kuvittelin olevan paikkasidonnaista sikäli että tuntemus tapahtui ympäristössä, jossa olin kasvanut), sai minut huomaamaan että voin tuntea näin ajasta ja paikasta riippumatta. Ehkä myös joskus ihmisestä riippumatta. Tie tasapainoon ja onneen ei ole toinen ihminen. Polkuni joudun itse raivaamaan.

Muut
"Relationships are for emotional development." Tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin, ja sain uusia ystäviä. Sain myös olla sopivassa määrin yksin.

Maisemat
Henkisten elämysteni mahdollistajat.

Paluu
Henkinen tasapainoni oli horjua heti Helsinki-Vantaan kentällä, kun matkatavaroita ruumasta sai odottaa yli puoli tuntia. Ihmiset alkoivat hermostua, ja minua alkoi ahdistaa. En halua palata kaaokseen.
-------

Yhteensä
Takaisin arkeen. Sotkut ja kiemurat eivät kadonneet viikon aikana minnekään. Sitä en toki odottanutkaan. Koen kuitenkin olevani taas himpun verran vahvempi, himpun verran rauhallisempi, himpun verran tasapainoisempi. Himpun verran onnellisempi.