Istuin bussissa. Katselin harmaata taivasta. Maisemat vilistivät ohitseni, mutta taivas pysyi paikallaan. Aurinko oli nousemassa, kultainen juova pilvien välissä kieli siitä. Yritin olla kuulematta oppaan selostusta huonohkolla englannilla. Kontrasti eiliseen oli valtava.
Taivas pysyi paikallaan. Minua kylmäsi. Hetken tunsin olevani valtavan yksinäinen. Kultainen juova levisi ja vääristyi. Jossain tuolla sinä olet, saman taivaan alla, silti kaukana, ulottumattomissa.
---
Söin paikallista keittoa. Se oli mausteista ja kuumaa, kuten pitääkin. Poskeni hehkuivat kylmän jäljiltä. Keitto oli ihanaa. Koin vesiputoksella tunteen, jollaisen viimeksi koin kotona noin vuosi sitten. Silloin makasin pellolla olevalla siirtolohkareella ja katselin tähtiä.
Nyt seisoin, katsoin kanjoniin. Vesiputous jylisi takanani ja edessäni, aurinko värjäsi taivaan kultaan ja punaiseen. Yhtäkkiä en enää kuullut putousta. En enää nähnyt muita ihmisiä. Maisema alkoi sumentua silmissäni, mutta minua ei pelottanut. Tunsin syvää rauhaa ja tasapainoa. Minun ei tarvinnut nähdä ollakseni läsnä. Tänne minä kuulun, Maan syliin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment